Hei luokanopettajaksi opiskeleva!
Mitkä aiheet ovat merkityksellisiä ja ajankohtaisia sinulle opettajaksi kasvun kannalta juuri nyt? Kiinnostaako sinua mahdollisuus keskustella omasta opettajuudestasi valokuvia hyödyntämällä? Haluatko osallistua tähän liittyvään tutkimukseen? Jos vastasit kyllä, kutsun sinut lämpimästi osallistumaan Matkalla opettajaksi -ryhmään, jonka järjestän osana väitöstutkimustani. Luottamuksellinen vertaisryhmä on suunnattu kaikille kandi- ja maisterivaiheen luokanopettajaksi opiskeleville ja siellä käsiteltävät teemat tarkentuvat osallistujien toiveiden mukaan. Vetäjänä toimii minun lisäkseni Minna Uitto. Ryhmä kokoontuu kolme kertaa noin kaksi tuntia kerrallaan yhdessä sovittuina ajankohtina. Ryhmään mahtuu mukaan 6–8 osallistujaa. Ryhmässä käytyä keskustelua ja muuta tuotettua materiaalia suunnittelen käyttäväni väitöstutkimukseni aineistona. Käsittelen tutkimusaineistoa luottamuksellisesti ja anonyymisti. Sinulla on oikeus vetäytyä tutkimuksesta ja kieltää käyttämästä ryhmässä kertomiasi asioita tai osia niistä missä tahansa tutkimuksen vaiheessa. Väitöstutkimuksessani tutkin tunteita osana opettajaksi opiskelevien narratiivisia identiteettejä. Narratiivisen tutkimusotteen lisäksi käytän tutkimuksessani taidelähtöisiä menetelmiä, erityisesti valokuvia. Ilmoittautumiset sähköpostitse 10.10.2021 mennessä: anniina.holappa[at]oulu.fi Ota rohkeasti yhteyttä, jos tulee kysyttävää! Terveisin, Anniina Holappa, väitöskirjatutkija anniina.holappa[at]oulu.fi
0 Comments
|
Archives |